Ruokablogeja ja hiihtolatuja

Valona-yrityksen rauhallisempi kausi alkoi joulusta. Sesonkitohinan vastapainoksi saan nyt alkuvuoden nauttia hitaista aamuista, joita niin arvostan. Tänäkin vuonna tammikuuhun ajoittui Lapin reissu, täydellinen irtiotto.

Pakkaset nousivat pohjoisessa monena päivänä reippaasti yli hiihtorajan (-36C), joten ehdin kokea intoutua muuhunkin kuin hiihtoon. Alkuviikosta käytin aikaa opiskelemalla blogistien valokuvaustyylejä. Instagramin käyttäjät tuskin voivat välttää uskomattoman taitavia tunnelmakuvia ruoasta ja sen ympäriltä. Koska näkemäni kuvat ovat vaivanneet mieltäni ja eikä kadehtiminen kannata, oli suorastaan pakko ottaa selvää, miten ruokakuvia oikein otetaan. Pohdittavanani on, olisiko ruokakuvauksella jotain annettavaa Valonan tuotekuvauksiin.

Kovimmat pakkaspäivät kuluivat osin kuvausta opetellen. Löysin mainiota video-oppimateriaalia Skillshare -sivustolta.  Opin esimerkiksi valaistuksen järjestämisestä ja eri kuvaustyyleistä ruokakuvaaja Leela Cyd’n materiaaleista. Viehätyin erityisesti tyylistä, jossa käytetään yhdestä suunnasta tulevaa valoa tai ja melko tummaa taustaa. Vuodenajallakin saattaa olla vaikutusta siihen mieltymykseen.

Tässä alla on muutama kuva Ylläksen hiihtomaisemista ja kelomökin tuotekuvaussessiosta. Sisäkuvauksen rajoitteena oli kovin vähäinen valo ja käsivarainen kuvaaminen. Kolmijalka on jo melkein laitettu tilaukseen.

1

 

2

Lisätietoja:
Linkki Skillshare -oppimisympäristöön. Materiaalit ovat englanniksi.
Kamera: Canon EOS 40D, objektiivi 50mm

TILAA UUTISKIRJEEMME

Saat 10% alennuksen
ensimmäisestä tilauksestasi

FI
Valona uudistaa toimintaansa. Kuluttajatilausten verkkokauppa on tilapäisesti suljettu uusilta tilauksilta.
/ EN
Valona is renewing its operations. The consumer online store is temporarily closed for new orders.

X

Tilaa uutiskirje

Sukella Valonan maailmaan ja tilaa uutiskirjeemme! Lähetämme kuulumisiamme uusista tuulista ja tuotteista aina silloin tällöin. Lisäksi saat -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi. Tervetuloa <3

Evästesuostumus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästeiden tiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Ne auttavat myös meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.