Revontulien lumoa Lapissa
Olen viettänyt vuosien varrella paljon aikaa Lapissa, erityisesti sukumökillämme Ylläksellä. Revontulien ihastelu on ollut hyvä syy lähteä nauttimaan talvisesta yömaisemasta, vaikka pakkanen olisi kuinka kirpeä. Muutama vuosi sitten kokeilin ystäväni kanssa kuvata suunnittelemiani koruja revontulien loimutessa taustalla. Sinä iltana revontulien loimotus ei ollut kovin suurta, mutta kaunista kuitenkin. Kuvauskokeilu ei ollut ihan helppo – kylmässä ei ollut helppo olla paikallaan kovin pitkään ja sitä revontulien kuvaaminen edellytti – Hauskaa meillä oli. Kokemus jäi mieleen ja antoi kipinän uudenlaisille ideoille.
Revontuliteema on kulkenut mielessäni pitkään, ja olen palannut sen pariin useita kertoja. Aina kun luonnostelin revontuliaiheisia koruja, syntyi uusia ja erilaisia ideoita, mutta mikään ei tuntunut täysin valmiilta. Inspiraatio kyti taustalla, mutta korujen lopullinen muoto antoi odottaa itseään.

Ideasta valmiiksi koruksi
Viime vuoden tammikuussa olin jälleen Ylläksellä mökillä, tällä kertaa tyttäreni ja vanhempieni kanssa. Päivät kuluivat hiihtäen ja opettaen 4-vuotiastani hiihtämään. Iltaisin istuin keittiön pöydän ääressä luonnostelemassa. Sanoin leikkimielisesti äidilleni, ettei meitä saa päästää kotiin ennen kuin revontulikoruista on valmiina kuvat protoleikkuuta varten ja ne on lähetetty laserleikkaajallemme. Päivisin hiihdin ja iltaisin piirsin – ja lopulta ideat alkoivat loksahtaa paikoilleen.
Valmiit korut – minimalistinen tulkinta revontulista
Lopulta syntyi kaksi erilaista korumallia, joissa revontulien tunnelma näkyy minimalistisessa muodossa.
Revontulet-korut – Näissä koruissa revontulet näkyvät pelkistetyssä, mutta tunnistettavassa muodossa. Luonnosvaiheen monimutkaisemmat ideat tiivistyivät yksinkertaiseen ja pelkistettyyn muotoon, kuten usein suunnittelutyössäni. Valitsin väreiksi sinivihreän ja roosan, jotka heijastelevat Lapin taivaan sävyjä. Saatavilla on myös puun värinen vaihtoehto, joka tuo korun luonnollisen materiaalin kauniisti esiin.
Aurora-sydänkoru – Tässä korussa revontulien kuviointi on abstraktimpi ja sijoittuu sydämen keskelle. Kenen sydäntä Lappi ei olisi vienyt, jos sille on antanut mahdollisuuden. Sydämen sisäkuviointi on hienovarainen filigraanimainen tulkintani Lapin taivaalle kihartuvista revontulikierteistä, ja se täydentää Revontulet-korujen sarjaa.
Revontulet-korusta on saatavilla eri kokoisia versioita, jotta ne sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Aurora sydän -kaulakorusta valmistimme kahta kokoa, aikuiselle ja lapselle sopivaksi. Tämä onkin ensimmäinen Valonan ”me ja mini me” -korupari.
Materiaalit ja valmistus
Korujen materiaalina on, kuten muissakin Valonan tuotteissa, kotimainen koivu. Korvakorujen tapit ja koukut ovat hopeaa, ja kaulakorujen ketjut nikkelivapaata korumetallia.
Suunnitteluvaiheen jälkeen tehtiin useita laserin protoversioita – tämä on tyypillinen prosessi uusien mallien kohdalla. Emilia, joka vastaa värjäyksestä ja mallien viimeistelystä, testasi eri sävyjä huolellisesti. Halusin koruihin sinivihreän, revontulille tyypillisen sävyn, sekä hieman harvinaisemman punertavan värin. Puun luonnollinen sävy täydentää kokonaisuuden.
Vastuullista kotimaista muotoilua
Korut on suunnittelun lisäksi myös valmistettu Suomessa. Tosin korujen metalliosat hankimme valmiina, eikä niille löydy valmistajaa Suomesta. Tuotannossa noudatamme materiaalivastuullisuutta, eli pyrimme hyödyntämään materiaalin mahdollisimman tehokkaasti ilman hukkaa.
Kun suunnittelin näitä koruja, ajattelin kaikkia, jotka nauttivat luontokokemuksista – erityisesti Lapin taianomaisesta luonnosta. Tiedän, että monille matkailijoille on tärkeää, että Suomi-tuliaiset on todella valmistettu Suomessa. Viime aikoina on uutisoitu siitä, miten turisteille myydään Kiinassa valmistettuja tuotteita. Esimerkiksi tämä Ylen artikkeli käsittelee kyseistä ilmiötä. Haluamme omalta osaltamme tarjota kotimaisia vaihtoehdon matkamuistomarkkinoille. Valonan poronsarviteemaiset puukorut, Antler, Tokka, Poro-kaulakoru ja Sarvikeinu ovat meillä olleet myynnissä jo vuosia matkailijoita ajatellen ja niille, joille tunturit ovat lähellä sydäntä.

Kuva ja malli: Jenni Palin
Revontulet koruissa – Lapin taivas aina mukana
Revontulet-korut ja Aurora-sydänkoru tuovat palan Lapin taivasta korun muotoon. Ne ovat kunnianosoitus luonnon kauneudelle ja suomalaiselle työlle – koruja, jotka kulkevat mukana arjessa ja juhlassa.







